Sarjakuvariippuvuus

Kuten tämän ketjun aiemmissa teksteissä on todettu, sarjakuvat voivat sekä lievittää kipua, poistaa ahdistusta että tuoda mielihyvää. Lääkinnällisessä käytössä ne rinnastuvat paitsi pitkävaikutteiseen terapiaan, myös keskivahvoihin kipulääkkeisiin (Panacod, Tramal) sekä lyhytvaikutteisiin anksiolyytteihin (bentsodiatsepaamit). Eri sarjakuvat toimivat eri lukijoille eri elämänvaiheissa hyvin eri tavoin, joten hoitohenkilökunnan on syytä olla laajasti perehtynyt hoidossa käyttämiensä sarjakuvien farmakodynamiikkaan sekä niiden mahdollisiin sivuvaikutuksiin.

On hyvä tiedostaa, että aivan kuten yllä mainitut kemialliset rinnakkaistuotteensa, myös sarjakuvat voivat aiheuttaa riippuvuutta. Vaikutusvaltaiset sarjakuva-addiktit ovat ponnekkaasti kiistäneet tällaisen ilmiön olemassaolon, eikä siitä sen vuoksi ole juurikaan julkisuudessa keskusteltu.

Jeffrey Brown jäi ensimmäisen kerran

sarjakuvakoukkuun jo pikkupoikana.

Kunnian sarjakuvariippuvuuden nostamisesta julkiseen keskusteluun saa vaikutusvaltainen saksalais-amerikkalainen psykiatri FredricWertham, joka vuonna 1954 siteeraa kirjassaan Seduction of the Innocent pastori Shelton Hale Bishopin kuvausta nuorista sarjakuva-addikteista:

Voi olla etteivät sarjakuvat eroa sisällöltään siitä, mitä nuoret näkevät elokuvissa, mutta elokuvien kanssa he eivät sentään voi viettää suurinta osaa vuorokaudestaan. He lukevat sarjakuvia vuoteissaan. He lukevat niitä koulumatkoillaan. Jopa lomalle lähtiessään he ottavat mukaansa keskimäärin 5-6 sarjakuvalehteä lasta kohden. Se intensiteetti, jolla he sarjakuviin uppoutuvat, ei ole normaalia.

Onnistuttuaan jo kerran pääsemään kuiville Jeffrey 

jäi uudelleen koukkuun diilerin jaettua "ilmaisnäytteitä".

Petri Kemppinen ja Juhani Tolvanen toimittivat 1992 kirjan nimeltä Sarjakuva, rakastettuni. Nimi kiteyttää hienosti sarjakuvariippuuden syvimmän olemuksen. Kyseessä on hyvin henkilökohtainen suhde, joka lähentelee rakkautta. Jos sarjakuvariippuvaisella henkilöllä on puoliso, syntyy kolmiodraama: Addikti investoi rakastajattareensa sekä aikaa että rahaa lihallisen rakkaansa kustannuksella. Hän joutuu salailemaan tai piilottelemaan sarjakuvahankintojaan läheisiltään Jos addiktin saakin asettamaan perhe-elämän vaatimukset sarjakuvien edelle, näkyvät vieroitusoireet mm. lasten ja lemmikkien nimeämisenä sarjakuvahahmojen mukaan.

Sarjakuvariippuvuutta ei pidä sekoittaa käsistä karanneeseen keräilyharrastukseen, vaikka niissä onkin paljon yhteisiä piirteitä. Keräilijä pussittaa sarjakuvansa muovikääreisiin odottamaan arvonnousua, usein edes lukematta koko lehteä. Aivan kuin bibliomaanit he näkevät sarjakuvansa ensisijaisesti himoittuina esineinä ja heitä ohjaa keräilynhimossaan aivan muut seikat kuin halu lukea ostamansa teokset. Sarjakuvakeräilijää ja addiktia on silti vaikea erottaa toisistaan pelkästään heidän kirjahyllyjään vertailemalla.

Sleepyreader666 antaa sarjakuva-addiktiolle kasvot.

Sarjakuva-addiktion hyvä puoli on siinä, että sen voimaa voidaan käyttää toisten addiktioiden torjunnassa. Eräs sarjakuvaharrastaja pääsi irti tupakasta siten, että aina kun hänen teki mieli tupakkaa, hän otti kassistaan sarjakuvalehden ja luki sitä viisi minuuttia, jossa ajassa tupakantuska ehti hellittää.

AerockParinaksen kuvaus sarjakuvariippuvuudesta 

Ei pidä luulla, että vaatisin sarjakuvariippuvuudelle omaa diagnoosinumeroa, en suinkaan. Haluan vain todistaa siitä voimasta, joka sarjakuvilla on ihmisiin. Asterix-sukupolven ikääntyessä aletaan dementiaosastoilla kuulla erikoisia manauksia, kuten ”Tuhannentuhattamiljoona tulen palavaa turjaketta!” tai ”Kautta Teutatuksen!” Potilaat ovat unohtaneet lähimmäistensä nimet, mutta osaavat luetella Daltonin veljekset pituusjärjestyksessä sekä äärettömän määrän muuta sarjakuvatriviaa.

Hoitajakoulutuksessa tulisikin hyvissä ajoin huomioida sarjakuvien merkitys kasvavalle potilasryhmälle. Onnistuneen potilassuhteen luomiseksi on aivan olennaista, että hoitajat tuntevat ainakin parinsadan keskeisimmän sarjakuvantekijän teoksia viimeisen 50 vuoden ajalta.