Opaskirja masentuneelle ja hänen omaisilleen

Musta koira on Winston Churchillin kuuluisaksi tekemä lempinimi omalle masennukselleen. Nimitykseen törmää englanninkielisessä kirjallisuudessa aina silloin tällöin. Suomeksi en ole kuullut sitä käytetyn, vaikka se kuvaa masennusta hyvin.

Kun luin ensimmäisen kerran Matthew Johnstonen teoksen I Had a Black Dog, pidin sitä pinnallisena. Minulla oli tuolloin pitkä hyvä kausi ja olin valmistautunut vertavuotavaan analyysiin. Sain käsiini puolivillaisen pilakuvakokoelman. Ihmettelin kovasti kirjan saamia suitsuttavia arvioita. Kannessakin on kaksisuuntaisuudestaan avautuneen Stephen Fryn suositus, ja hänen sentään pitäisi tietää mistä puhuu. Kyse on varmasti kulttuurieroista, ajattelin, ja jätin kirjan odottamaan arvostelun kirjoittamista joskus myöhemmin.

Pari kuukautta myöhemmin musta koira vieraili luonani, ja siitä toipuessani tartuin kirjaan uudestaan. Tällä kertaa lukukokemus oli hauska, oivaltava ja toipumistani tukeva.

Kirja käy läpi masennuksen vaiheita ja vaikutuksia melko kattavasti. Itsemurhan se kohteliaasti kiertää, mielestäni suotta. Musta koira on joka kuvassa mukana masennuksen visuaalisena symbolina ja tekee työnsä hyvin. Se kertoo etäännytetysti mutta täsmällisesti mistä on kysymys, ja onnistuu musertavimmillaankin olemaan hauska. Ei ehkä hauska yleisellä tasolla, mutta niille, jotka mustan koiran kanssa ovat painineet, voi tutun tilanteen näkeminen uudessa valossa tuoda hymyn huulille. Masennuksen kutsuminen mustaksi koiraksi voi auttaa myös sen käpäliin joutunutta ymmärtämään, että masennus ei ole ominta itseä tai syvin totuus, vaan jotain, joka raatelee ulkoapäin. Loppuosa kirjasta on omistettu koiran kouluttamiselle, eli siinä luetellaan keinoja, joita voi käyttää masennuksen taittamiseen.

Mainio kirja, jota rohkenisin suosittaa jätettäväksi lojumaan mielialahäiriöpoliklinikan odotushuoneeseen tai osaston pöydälle. Yksi kuva per sivu yhdistettynä pieneen määrään tekstiä on sikälikin perusteltu ratkaisu, että vakavasti masentuneen henkilön on usein vaikea keskittyä lukemiseen. Yksikin sivu leipätekstiä voi olla aivan ylivoimainen ponnistus.

Musta koira ei välttämättä tyydy yhteen isäntään, vaan se voi vaatia koko perhettä lenkittämään itseään. Puoliso ja lapset ovat vaaravyöhykkeessä, ja siksi Matthew on tehnyt yhdessä vaimonsa Ainsleyn kanssa masentuneen omaisille oman kirjan nimeltä Living with a Black Dog. Siinä annetaan läheiselle ohjeita masennuksen tunnistamiseen ja masentuneen käytöksen ymmärtämiseen. 

Kirjassa listataan asioita joita masentuneelle voi ehdottaa ja asioita joita ei missään tapauksessa kannata sanoa. Lisäksi kirja muistuttaa miten tärkeää masentuneen omaisen on huolehtia omasta jaksamisestaan ja listataan ehdotuksia miten se tehdään. Lopuksi kerrotaan ammattilaisista ja organisaatioista joiden puoleen voi kääntyä.

Living With a Black Dog on toteutettu samalla tyylillä kuin edeltäjänsäkin, eli ohjeita jaetaan pilakuvin piristettyinä. Kirjassa on paljon hyviä ideoita mutta osa sivuista tuntuu turhalta toistolta. Siinä missä ensimmäinen kirja oli teos, joka tekijän oli pakko tehdä, henkii Living With a Black Dogista tilaustyön tuoksu. I Have a Black Dog oli henkilökohtaisten kokemusten purkamista kun taas Living With a Black Dog on opaskirja. Opaskirja ei ole huono, mutta lukukokemuksena se on steriilimpi ja vähemmän intiimi kuin edeltäjänsä.

Saatavuus: 
I Had a Black Dog: Akateeminen kirjakauppa, Amazon, Booky, CDON, Suomalainen kirjakauppa
Living with a Black Dog: Adlibris, Akateeminen kirjakauppa, Amazon, Booky, Suomalainen kirjakauppa, pääkaupunkiseudun kirjastot